sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sienimetsässä

Käytiin mökillä Eddien kanssa sienestämässä. Usko sienten löytymiseen ei ollut kovin korkealla, mutta koira pääsi juoksemaan metsään.

Helpoiten Edistä saa kuvia, kun se pysähtyy pissalle. Muuten se lähinnä juoksee nenä maassa paikaista toiseen.

Kas näin.

Pari ihan ok kuvaa Edistä. Tämäkin tosin vähän tärähti ikävästi.


Sieniä! Niitä löytyi sittenkin!


Saaliiksi saatiin 10 kantarelliä! Niistä tulee kastike huomenna töiden jälkeen.


Kotimatkalla koiraa taas väsytti. Alla hyvin harvinainen kuva Edistä, se todella nukkuu autossa!

Zzzz...

tiistai 16. elokuuta 2011

Eddien synttärit!!

Eddiellä oli eilen 2-vuotissynttärit! Se puettiin juhlarusettiin ja otettiin viralliset synttärikuvat.




Eddie oli vielä vähän kipeä, joten se ei saanut synttärikakkua. Lahjaksi se sai uuden harmaan lelun, jonka kanssa se alkoi heti leikkiä.





Hyvää 2-vuotissyntymäpäivää Eddie!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Pikkukoira sairastaa

Pikkukoira on apea. Se on kahtena viime yönä herättänyt ja halunnut päästä ulos, viime yönä kahteen kertaan ja yöllä se alkoi oksentaakin.


Oksentelu onneksi loppui jo aamulla, mutta melko apea se on silti.




Reppana makoilee vaan matolla väsyneenä ja välillä laahustaa juomakupille juomaan vettä.


Ruoka sille maistui kyllä taas nyt illalla ja ulkona oli jo vauhti päällä hetken aikaa, kun lähellä kulki juoksuinen narttukoira, joten kaipa se tuosta taas piristyy. Jaksaa sitten juhlia huomenna.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

City-Eddie maalla

Koska Eddie on pieni citykoira, täytyi sen päästä maatilalle katselemaan eläimiä. Hevosia se on nähnyt monta kertaa, mutta lehmät ja lampaat ovat jääneet vieraammiksi.

Ensimmäisenä tutustuttiin possuihin. Ne juoksentelivat mutaisina ympäriinsä ja röhkivät. Eddie ei juuri ollut kiinnostunut porsaista, eivätkä nekään tykänneet Eddiestä.



Voi mitä sikoja!

Seuraavana vuorossa oli kanat. Ne olikin aika kivoja. Kukot kiekuivat ja kanatkin piti Eddien mielestä kivaa ääntä.

Päätön kana

No oli sillä pääkin.


Liian lähelle tulevat kanat oli kuitenkin vähän pelottavia.



Vuohet makoilivat kauempana, niihin ei ensin päästy tutustumaan lähemmin.


Kukko kiekui edelleen.


Lampaatkin oli vähän tylsiä. Aurinko paistoi ja ne vaan märehti ja nukkui.




Lehmällä oli ruoka-aika.


Muut nautaeläimet märehtivät kauempana.



Yritettiin näyttää nautoja Eddielle, mutta ne oli tosiaan niin kaukana, että en tiedä, huomasiko Eddie niitä.


Takaisin vuohten pariin. Valkoinen vuohi oli herännyt päiväunilta ja tuli katselemaan muita aidan takaa.


Ja aika kiva vuohi olikin! Ja valkoinen! Eddiehän tykkää kaikista valkoisista eläimistä eikä vuohi ollut poikkeus. Sitä Eddie tuijotti ahkerasti ja pikkuhäntäkin vähän heilui.



Vuohi alkoi kolistella aitaa sarvillaan ja Ediä pelotti, joten siirryttiin takaisin porsaisiin ja lampaisiin.





Määä olen lammas!

Susi lampaiden vaatteissa.