sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Vantaan Let's Go -näyttely 4.9.2011

Eilen oli taas vuorossa pikkukoiran pesu, föönaus ja harjaus tämän päiväistä näyttelyä varten. Pesu sujui nopeasti eikä koira edes ollutkaan kovin likainen. Kuivaus sen sijaan kesti ja kesti ja koko selkäturkkiin tuli juuri uudestaan kasvaneesta pohjavillasta kivoja pikku rastapaakkuja, joita piti kammata pitkään auki. Tuntui, että koko turkki taas tipahtaa kokonaan takkujen mukana pois juuri kun se oli vähän ehtinyt kasvaa takaisin kevään karvanlähdön jälkeen. Ihan sievä koira siitä silti tuli.

Eddie esiintyi ensimmäistä kertaa isona poikana avoimessa luokassa, jossa tällä kertaa oli kaksi osallistujaa. Yhteensä japseja oli näyttelyssä 10.


Pikkukoira poseeraa.

Maassa oli jotain todella mielenkiintoista, jota kaikki poikakoirat jäivät haistelemaan. Eddienkin juoksuosuudet menivät ihan miten sattuu, kun sillä oli nenä maassa koko ajan ja meinasi jumittaa paikoilleen nuuskimaan jotain. Silloin kun se liikkui, se liikkui ihan nätisti, mutta suurimman osan ajasta tosiaan yritti haistella innokkaasti jotain ja sitä sai kiskoa perässä hihnassa... Sama ongelma näytti olevan muillakin.


Vuoroa odottamassa.

Pöydällä Eddie oli mielestäni ihan nätisti. Malttoi seisoskella paikoillaan ja oli kiltisti, kun tuomari kopeloi sen läpi.



Tuloksena Eddielle tänään EH, tuomarina oli Harto Stockmari, joka oli melko tiukan oloinen tuomari, SA:n sai vain pari koiraa. Loppuun vielä arvostelu. Lisäksi tein (tai ainakin yritin tehdä) koko blogiin uuden välilehden, johon tulisi kaikki Eddien saamat arvostelut peräkkäin.

"Urosmainen, pitkä kokonaisuus. Oikeanmuotoinen pää, vaaleat silmät. Hyvä runko. Pitkä lanneosa. Suora etuosa. Normaalisti kulmautunut takaosa. Hyvä hännän kiinnitys. Oikea karvan laatu. Liikkuu hyvin. Hyvä käytös."