sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Talvi-Eddie

Lunta ja pakkasta sitten saatiinkin tänne eteläänkin, vähän ehkä liikaakin. Vähempikin olisi kyllä riittänyt. Tänään aamulla mittari näytti -25C ja koirankin tassuja palelsi ulkona.


Jos on ollut lähemmäs 20 astetta tai yli pakkasta, olen nyt pitänyt Edillä ulkona sen fleece-puseroa päällä. En tiedä, onko siitä apua tassujen paleluun vai ei, mutta ei se pusero Edin liikkumista haittaa (toisin kuin vaikka se vanha kurapuku, jota ei kyllä ole tullut enää edes käytettyä...), joten ei siitä varmaan haittaakaan ole.


Lumihangessa on silti kiva möyriä vaikka tassuja vähän paleltaisikin. Ikinä ei varmaan ole niin kylmä, etteikö kuonoa voisi työntää syvälle lumikinokseen.


Tassuja tosiaan ei ole enää vähään aikaa tarvinnut koiralta pestä, mutta pakkanen tuo omat kivat pikkujuttunsa koiran kanssa elämiseen. Lumi nyt ei onneksi juurikaan paakkuunnu tuon turkkiin, mutta anturoiden väliin välillä jäätyy jääpaakkuja ja lisäksi nyt kovemmilla pakkasilla koiran pissa ehtii jäätyä kiinni sen mahakarvoihin ennen kuin ehtii maahan asti... Kivoja keltaisia jääpuikkoja vaan roikkuu koiran mahassa ja matollehan ne sulaa nätisti, jos ei suihkussa ensin sulata niitä pois... No, en valita, kivempi sekin on kuin jatkuva kuraisten tassujen pesu.