tiistai 28. elokuuta 2012

Erikoisnäyttely 26.8.2012

Sunnuntaina oli taas vuorossa japaninpystykorvien erikoisnäyttely Kangasalla, johon lähdimme nyt toista kertaa Eddien kanssa. Koiria oli ilmoitettu 80, parikymmentä enemmän kuin viime vuonna.

Heti kun tultiin paikalle, kulki Edin ohi juoksuinen narttu, ja Eddie pimahti täysin. Tunnin ajan se vain vinkui ja kiskoi tyttöjen perään eikä nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin ne tyttökoirat. Nakinpalatkin se vain syljeskeli ulos. Vähän ennen kehän alkua se kuitenkin onneksi rauhoittui, muuten ei olisi mistään tullut kyllä yhtään mitään.


Eddie osallistui jälleen avoimeen luokkaan, jossa koiria oli 7 tai 8. En huomannut ostaa luetteloa heti, kun tultiin, enkä viitsinyt enää myöhemmin sitä ostaa, kun puolet koirista oli jo mennyt, joten muut osallistujat jäivät arvoituksiksi.



Mielestäni Eddie malttoi ihan nätisti seisoskella paikoillaan, ainakin paremmin kuin viikko sitten Kouvolassa. Vuoroaan se ei kyllä olisi jaksanut odottaa niin kauaa vaan olisi kiskonut edellä seisovan koiran perän koko ajan.




Liikkuminenkin sujui mielestäni paremmin kuin Kouvolassa, tosin vaikea sitä on itse arvioida. Joitakin koiria ja esittäjiä tuomari neuvoi todella paljon ja antoi vinkkejä esittämisestä. Meille tuomari sanoi kaksi lausetta, "mene kolmio" ja "anna sen seistä vapaasti", kun olisin kääntänyt Eddien seisomaan naama toiseen suuntaan. Siinä se. Arvostelukin oli täysin mitäänsanomaton, saman olisi varmaan voinut antaa kaikille koirille. "Hyvä pigmentti, syvä rinta, hyvä kaula, hyvät olkapäät (tms. en tiedä, mikä on shoulder lay)".


Liikkeistä ei tullut yhtään mitään kommenttia, ei suullisesti eikä kirjallisesti, eikä tosiaan yhtään mitään muutakaan kommenttia esittämisestä tai mistään. Tuloksena EH, kuten tavallista, mutta ei mitään kommenttia, että miksi. Erityisesti liikkeistä olisin toivonut jotain mainittavaa, kun se meni nyt paremmin kuin Kouvolassa, jossa liikkumisesta tuli sanomista. Tuomari piti enemmän pienikokoisista koirista, joten varmaan ainakin Eddien iso koko oli vikana. Petyin kyllä Edin arvosteluun (siis siihen, että mistään ei voitu sanoa mitään, en siihen, että tulos oli EH) ja etenkin siihen, ettei tuomari edes suullisesti kommentoinut mitään vaikka monelle muulle oli kai oikein ystävällinen ja tosiaan opasti esittämisessäkin.

Tyhmää arvostelua lukemassa

Paikalla oli myös Eddien sukulaisia, isi, äiti ja mummo ja jokunen muukin sukulainen.

Eddien isi kehässä
Eddie vapaalla oman esiintymisensä jälkeen.
Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, juuri ennen lähtöä alkoi sataa, mutta onneksi ei aiemmin! Edikin malttoi jossain vaiheessa jopa vähän rauhoittua ja makoilla paikoillaan hetken aikaa eikä tarvinnut koko ajan sinkoilla joka suuntaan.


Vähän haukotuttaa


Jokunen japsilenkeiltä tuttu koirakin omistajineen tavattiin, mukana olivat ainakin Luna ja Panda ja Martti.


Japsilenkeillä mukana ollut Luna pärjäsi hienosta ja sai sertin!




Virallisen kisan jälkeen vuorossa oli epävirallisia kisoja. Jukka osallistui jälleen mies ja koira -kilpailuun. Tuloksena olikin hienosti toinen sija! Pojat saivat oikein hienon pokaalin ja ruusukkeen ja lisäksi ruokaa pienen pussin.


Kisojen jälkeen tavattiin vielä Eddien isi Ecco (Chezzay's Echo of Eros).

Eddien isi Ecco

Kotimatka sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, Edi nukahti heti takapenkille ja nukkui melkein koko kotimatkan. Matkalla pysähdyttiin samalla huoltoasemalla, millä pysähdyttiin silloin, kun haettiin Eddien ihan pentuna ensimmäistä kertaa kotiin.

Eddie poseeraa palkintojensa kanssa

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Kouvolan KR 18.8.2012 ja mökkeilyä

Aurinkoisena lauantaiaamuna lähdimme mökiltä ajamaan kohti Kouvolan näyttelyä. Päivä oli tosi aurinkoinen ja lämmin. Japsit oli tällä kertaa ihan ensimmäisenä kehässä heti kymmeneltä, joten kovin kauaa ei tarvinnut odotella ennen kehän alkua.

Otatko hauva vettä?
Kiitti!

Avoimessa luokassa oli neljä urosta.


Vuoroa odottamassa
Eddie malttoi tällä kertaa seisoskella pöydällä ihan nätisti.



Juokseminen sen sijaan ei oikein sujunut, Eddie olisi vaan haistellut kaikkea ja jäi katselemaan kehän laidalla olevia ihmisiä, ja liikkeistä tulikin sanomista arvostelussakin.


Juoksemisen jälkeenkään Eddie ei olisi enää millään seissyt naama oikeaan suuntaan, kun bongasi äitini kehän laidalta ja olisi vaan katsellut sinne.

Seisos nyt siinä!
Tuloksena jälleen EH ja avoimen luokan kolmas sija. Vähän harmitti Eddien huono kehäkäytös, kun kotona kävimme aiemmin samalla viikolla useampaan kertaan kentällä juoksemassa näyttelyhihnan kanssa ja seisomassa nätisti paikoillaan, ja nyt se ei taas muistanut siitä yhtään mitään. Lisää treeniä siis!


Kehän jälkeen tavattiin Eddien velipuoli Tuisku (Tamilan Benjirou) ja pojat tykkäsi kovasti toisistaan. Edi ei yleensä juuri muista uroksista välitä eikä ainakaan pidä siitä, että toinen uros tulee liian lähelle, mutta veljekset halailivat pitkään toisiaan samalla tavalla kuin Eddie ja Lennu japsilenkeillä välillä. Pari murahdusta tuli aina välillä, kun hihna jäi Eddien jalan alle ja se ahdisti, mutta muuten tulivat siis oikein hyvin toimeen.


Tuisku oli jotenkin saman oloinen koira kuin Eddie ja heilutteli etujalkojaan ihan samalla tavalla ilmassa kuin Eddie! Oli hauska nähdä sukulaisia pitkästä aikaa!



Näyttelystä Eddie sai uuden harjan ja kanalelun synttärilahjaksi. Myyjä antoi Edille vielä ilmaiseksi purutikun, kun kuuli Edin synttäreistä.


Mökillä oli taas tosi raskasta. Piti olla mukana kalastamassa ja pyytämässä rapuja ja sienimetsälläkin vielä. Nyt kotona taas väsyttää kovasti.


Viikon päästä tiedossa on siis erkkari, josta ei kyllä näyttelymenestystä odoteta (ihan niin kuin sitä odottaisin mistään muualtakaan...). Mies ja koira -kisasta meillä on tosin kovat odotukset.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Pikku-Eddie 3v.!

Päivälleen kolme vuotta sitten syntyi meidän pikku-Eddie. Nyt ei kai enää voi vedota siihen, että se on niin nuori vielä, ei se vielä osaa. Se on vasta pentu, siksi se tuolla tavalla kiskoo ja on innokas. Nyt se kiskoo ja on innokas eikä osaa ihan vaan siksi, että se on Eddie. Hyvää 3-vuotissyntymäpäivää Eddie!