tiistai 28. elokuuta 2012

Erikoisnäyttely 26.8.2012

Sunnuntaina oli taas vuorossa japaninpystykorvien erikoisnäyttely Kangasalla, johon lähdimme nyt toista kertaa Eddien kanssa. Koiria oli ilmoitettu 80, parikymmentä enemmän kuin viime vuonna.

Heti kun tultiin paikalle, kulki Edin ohi juoksuinen narttu, ja Eddie pimahti täysin. Tunnin ajan se vain vinkui ja kiskoi tyttöjen perään eikä nähnyt eikä kuullut mitään muuta kuin ne tyttökoirat. Nakinpalatkin se vain syljeskeli ulos. Vähän ennen kehän alkua se kuitenkin onneksi rauhoittui, muuten ei olisi mistään tullut kyllä yhtään mitään.


Eddie osallistui jälleen avoimeen luokkaan, jossa koiria oli 7 tai 8. En huomannut ostaa luetteloa heti, kun tultiin, enkä viitsinyt enää myöhemmin sitä ostaa, kun puolet koirista oli jo mennyt, joten muut osallistujat jäivät arvoituksiksi.



Mielestäni Eddie malttoi ihan nätisti seisoskella paikoillaan, ainakin paremmin kuin viikko sitten Kouvolassa. Vuoroaan se ei kyllä olisi jaksanut odottaa niin kauaa vaan olisi kiskonut edellä seisovan koiran perän koko ajan.




Liikkuminenkin sujui mielestäni paremmin kuin Kouvolassa, tosin vaikea sitä on itse arvioida. Joitakin koiria ja esittäjiä tuomari neuvoi todella paljon ja antoi vinkkejä esittämisestä. Meille tuomari sanoi kaksi lausetta, "mene kolmio" ja "anna sen seistä vapaasti", kun olisin kääntänyt Eddien seisomaan naama toiseen suuntaan. Siinä se. Arvostelukin oli täysin mitäänsanomaton, saman olisi varmaan voinut antaa kaikille koirille. "Hyvä pigmentti, syvä rinta, hyvä kaula, hyvät olkapäät (tms. en tiedä, mikä on shoulder lay)".


Liikkeistä ei tullut yhtään mitään kommenttia, ei suullisesti eikä kirjallisesti, eikä tosiaan yhtään mitään muutakaan kommenttia esittämisestä tai mistään. Tuloksena EH, kuten tavallista, mutta ei mitään kommenttia, että miksi. Erityisesti liikkeistä olisin toivonut jotain mainittavaa, kun se meni nyt paremmin kuin Kouvolassa, jossa liikkumisesta tuli sanomista. Tuomari piti enemmän pienikokoisista koirista, joten varmaan ainakin Eddien iso koko oli vikana. Petyin kyllä Edin arvosteluun (siis siihen, että mistään ei voitu sanoa mitään, en siihen, että tulos oli EH) ja etenkin siihen, ettei tuomari edes suullisesti kommentoinut mitään vaikka monelle muulle oli kai oikein ystävällinen ja tosiaan opasti esittämisessäkin.

Tyhmää arvostelua lukemassa

Paikalla oli myös Eddien sukulaisia, isi, äiti ja mummo ja jokunen muukin sukulainen.

Eddien isi kehässä
Eddie vapaalla oman esiintymisensä jälkeen.
Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, juuri ennen lähtöä alkoi sataa, mutta onneksi ei aiemmin! Edikin malttoi jossain vaiheessa jopa vähän rauhoittua ja makoilla paikoillaan hetken aikaa eikä tarvinnut koko ajan sinkoilla joka suuntaan.


Vähän haukotuttaa


Jokunen japsilenkeiltä tuttu koirakin omistajineen tavattiin, mukana olivat ainakin Luna ja Panda ja Martti.


Japsilenkeillä mukana ollut Luna pärjäsi hienosta ja sai sertin!




Virallisen kisan jälkeen vuorossa oli epävirallisia kisoja. Jukka osallistui jälleen mies ja koira -kilpailuun. Tuloksena olikin hienosti toinen sija! Pojat saivat oikein hienon pokaalin ja ruusukkeen ja lisäksi ruokaa pienen pussin.


Kisojen jälkeen tavattiin vielä Eddien isi Ecco (Chezzay's Echo of Eros).

Eddien isi Ecco

Kotimatka sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, Edi nukahti heti takapenkille ja nukkui melkein koko kotimatkan. Matkalla pysähdyttiin samalla huoltoasemalla, millä pysähdyttiin silloin, kun haettiin Eddien ihan pentuna ensimmäistä kertaa kotiin.

Eddie poseeraa palkintojensa kanssa

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hienoja kuvia Lunasta, kiitos! Onnea vielä Jukalle ja Eddielle koira&mies-kisan tokasta sijasta :)

Ritva Parviainen kirjoitti...

Haikeaa katsottavaa:) Oma japsini Mikke, (kasvattaja Tuula Lanzt) nukkui läheisten saattamana koiraenkeliksi 5.8.2012
Eddie on siinä videossakin niin samanlainen nuuskimisiaan myöten kuin Mikke. Mikke eli 14.5- vuotiaaksi kanssani. Vaellettiin metsät -ja esikaupungit. Autoiltiin myös paljon. Mikke ei pitänyt muista koirista, mutta kissat saivat Miken rakkauden äidin lisäksi.
Onnea Eddien näyttelyille, hieno homma. Mikke olisi ollut liian kookas ja painavakin kisoihin, mutta niin kulta kaikkine tapoineen. Kaunista alkutalvea teille kaikille.