torstai 27. maaliskuuta 2014

Erkkari 22.3.2014 ja kevätharrastuksia

Japsierkkari oli tänä vuonna jo maaliskuussa. Pari päivää ennen erkkaria tuli tieto, että alkuperäinen paikka Klaukkalassa oli mennyt käyttökieltoon, mutta onneksi korvaava paikka järjestyi pika-aikataululla Hyvinkäältä.


Menestystavoitteita ei meillä erkkariin ollut tänäkään vuonna, etenkin kun koiran karvalähtö oli taas kerran helmi-maaliskuussa, ja viimeiset pohjavillan rippeet irtosivat edellisenä päivänä pesun yhteydessä. Koiran kuivaksi föönaaminen pesun jälkeen kesti noin 15 minuuttia, mikä ehkä kertoo turkin määrästä (tai siis sen vähäisyydestä) jotakin...

Löytyisiköhän taskusta jotain..?


Eddien käytös näyttelypaikalla oli taas yhtä pimahtanutta kuin aiemminkin. Se vinkui ja heilutteli tassujaan tyttökoirien suuntaan ja murahteli muille uroksille.


Eddien kanssa avoimessa luokassa oli neljä muuta koiraa. Eddie jäi porukan vitossijalle tuloksella EH, mutta ihan kivalla arvostelulla. Tuomari oli kai aika tarkka koosta ja osat koirat mittasikin, joten iso koko ilmeisesti verotti Eddienkin sijoitusta. Se oli kiva huomata, että Eddien paikoillaan seisoskelu on parantunut selvästi. Se pitää mielestäni jalkoja ihan hyvässä asennossa ja jopa malttaa seistä paikoillaan pitkänkin aikaa. Juokseminen nyt edelleen on mitä on, kun vauhtia riittää vähän turhankin paljon, ja aina se bongaa kehän laidalta jotain mielenkiintoisempaa, minkä luo se yrittää juosta.

Turkki näyttää tässä mielestäni yllättävän hyvältä, kun ottaa huomioon, että pohjavillaa ei ole juuri ollenkaan.
 Paikalla oli taas Eddien sukulaisiakin, nähtiin Eddien äiti, mummo ja pikkusisko.

Eddien äiti Pinja, Eddie siis kuvassa oikealla.
Jukka ja Eddie osallistuivat taas mies ja koira -kilpailuun. Voittoa ei vieläkään tullut vaan piti tyytyä kolmanteen ja viimeiseen sijaan. Tuomarin mielestä Eddie oli kolmesta koirasta vaikein esitettävä, koska se vetää ja menee niin kovaa, mutta minusta se esiintyi Jukan kanssa oikein hyvin.


Ai miten niin se vähän vetää...
Oli pitkä, mutta oikein mukava päivä. Ensi vuonna erkkari onkin Kuopiossa, saa nähdä, tuleeko sinne lähdettyä.

Näyttelykausi on siis avattu taas tältä vuodelta. Toiveissa olisi kesän tulevissa näyttelyissä saada Eddielle toinen serti. Näyttelyiden lisäksi aloitettiin muutama viikko sitten taas juokseminen Eddien kanssa talven ja remontin aiheuttaman tauon jälkeen. Ollaan taas pikkuhiljaa vähän pidennetty juoksumatkaa. Ensin tehtiin pari 3-4 kilometrin lenkkiä ja kun ne sujuivat hyvin, tehtiin tällä viikolla jo 6 kilometrin juoksulenkki Eddienkin kanssa. Eddien kanssa tulee juostua aina vähän kovempaa kuin mikä juoksuvauhtini on ilman koiraa, 6 km meni ihan vähän alle 40 minuuttiin.

 
Eddie juoksee kyllä nykyään tosi hyvin. Se ei juurikaan edes yritä pysähtyä nuuskimaan mitään, vaan juoksee edellä korvat hörössä tasaista vauhtia. Aiemmin yritin opettaa Eddien siihen, että se pysähtyisi pissalle vain käskystä, mutta nyt olen siitä luopunut ja se saa pysähtyä pissatauolle aika lailla oman halunsa mukaan, koska se ei juurikaan omaa juoksemistani haittaa. Turhia ei juoksulenkillä saa jäädä haistelemaan, mutta onhan ihmisjuoksijoillakin kisoissa Bajamajat, niin kai nyt pieni koirakin saa välillä pysähtyä pissille.


Tänään käytiin vapaapäivän kunniaksi oikein pitkällä aamulenkillä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Aikaa meillä meni 2,5 tuntia, kun kierrettiin Haltialan tilan ja Niskalan peltojen kautta Pitkäkoskelle. Matkalla nähtiin kaikenlaista keväistä, leskenlehtiä oli jo ojan reunassa ja peipot ja kiurut lentelivät ja lauloivat pellolla. Telkkäkin ui joessa.


Eddie pääsi pellolle juoksemaan ja tonkimaan mutaista maata. Reippaasti se jaksoi koko lenkin, mutta nyt kyllä uni maistuu.


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Eddie koirakylpylässä

Japsilenkin sijasta tehtiin vaihteeksi vähän erilaisempi reissu Helsingin koirakylpylään. Eddiehän on aina tykännyt vedestä kovasti, mutta ei ole ikinä uinut (tai no viime kesänä vahingossa, kun tipahti mökillä järveen), joten ilmoitin sen innolla mukaan. Vähän kyllä jännitti, että miten uiminen siltä sujuu.

Eddie odottaa omaan vuoroaan altaaseen.
Paikalle tuli yhdeksän koiraa ja oltiin kolmessa vuorossa, kolme koiraa kerrallaan. Eddie oli toisessa vuorossa yhdessä Lunan ja Ellan kanssa.

Ensimmäisessä uintivuorossa ollut Panda vaikuttaa tyytyväiseltä omaan suoritukseensa.
Mukana oli paljon ensikertalaisia ja pieninä koirina japsit vuorotellen kannettiin pelastusliivit päällä altaaseen ja mukana ollut ohjaaja opasti koiraa uinnissa. Omistajan tehtävänä oli kävellä altaan reunaa pitkin ja kehua koiraa.

Ella matkalla altaaseen.
Eddie vahti tyttökoirien uintia. Se juoksi uivan tyttökoiran rinnalla altaan reunalla ja välillä haukahteli.

Sitten oli Eddien vuoro! Ohjaaja nappasi hauvan syliin, kantoi altaaseen ja sitten mentiin!

Sehän ui!
Ensin Eddie räpiköi jonkin aikaa, mutta alkoi sitten potkia jaloillaan ja rauhoittui uimaankin. Ohjaaja sanoi, että kunhan Eddie malttoi hetken keskittyä, löysi se oikean uintiasennon oikein hyvin, mutta välillä kyllä potki vähän heikosti takajaloilla ja kellui vaan pelastusliivien varassa.



Sitten pidettiin pieni tauko ja päästettiin muut koirat uimaan omalla vuorollaan. Seuraavalla kierroksella sujui jo vähän paremmin ja ohjaaja päästi koirasta irtikin hetkeksi ja siellä se pikkuinen potkiskeli hienosti menemään altaassa! Eddien kanssa tehtiin kolme uintikierrosta, ja kyllä se vikalla kierroksella alkoi jo vähän väsyä ja puuskutti hetken aikaa.

Siellä se menee! Ei tarvitse edes tukea yhtään!


Uintireissu sujui oikein hyvin ja kaikki koirat tuntuivat tykkäävän, vaikka ensin vähän jännittikin. Puolen tunnin uiminen vastaa kuulemma useamman tunnin umpihangessa tarpomista, joten etenkään ekalla kerralla ei saanut rasittaa koiria liiaksi. Pari viikko ainakin täytyy pitää taukoa seuraavaan kertaan, mutta eiköhän me jossain vaiheessa kokeilla uudestaankin!

Iloinen pieni uimari