sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesäpuuhia

Pari viikkoa on ollut pitkästä aikaa aurinkoista ja lämmintä, joten ollaan tehty kaikenlaista kesäistä.

Bono 14 viikkoa
Bonon kanssa ollaan välillä käyty retkeilemässä uusissa paikoissa, jotta se tottuisi siihenkin, ettei Eddie ole aina mukana. Bono on toistaiseksi ollut tosi reipas kaikkialla eikä juuri jännitä uusiakaan paikkoja. Vieraita ja etenkin haukkuvia koiria se vähän arastelee, mutta kai se tottuu niihinkin jossain vaiheessa. Edikin pentuna vähän pelkäsi haukkuvia koiria.

Ensin istutaan näin nätisti
ja sitten pompataan korkealle.
Tuleva venekoira
Kuumien kesäpäivien iloksi ostin koirille pienen uima-altaan pihalle. Eddie ainakin on aina tykännyt vedestä, joten ajattelin, että ne tykkäisi kahlata altaassa pihalla.


Eddie hyppäsi altaaseen jo ennen kuin oltiin edes ehditty kunnolla täyttää sitä ja jäi paikoilleen seisomaan ja loiskuttamaan vettä tassullaan seuraavan tunnin ajaksi.



Eddie olisi viihtynyt altaassa vaikka kuinka pitkään. Bono sen sijaan ei oikein tykännyt vedestä, vaikka olisi kai se tassujenpesuyritysten perusteella pitänyt arvata. Bono kävi välillä juomassa vettä ja nosti tassut reunalle, mutta vapaaehtoisesti ei halunnut mennä kahlaamaan. Ollaan pari kertaa käyty rannalla sen kanssa ja siellä se kyllä on tykännyt kahlatakin, mutta altaaasta Bono ei innostunut.




Muutamaan kertaan nostettiin Bonokin altaaseen, mutta se seisoi surkeana jokin jalka ilmassa ja loikkasi pian pois.

Yök, vettä!
Eddien pulikoidessa altaassa tyytyi Bono juoksentelemaan ympäriinsä pihalla ja tuhoamaan marjapensaita ja alppiruusua.


Bono 15 viikkoa, iloinen virne naamalla.
Iloa altaasta ei valitettavasti kestänyt kovin pitkään. Jo illalla huomasimme, että altaan puhalletut reunat on osittain kasassa ja sunnuntaina allas makasi litteänä pihalla. Syyllinen on todennäköisesti pienempi naskalihampainen otus, sillä altaan reunasta löytyi useita pieniä hampaan tekemiä reikiä.

Eddiellä oli liian kivaa, joten Bono päätti eliminoida altaan.
Uimisen ja retkeilyn lisäksi pojat ovat tutustuneet naapureiden kissaan, joka on käynyt kurkkimassa aidan takana.


Bono ihmetteli kissaa, yritti komentaa sitä haukkumalla ja päästi ilmoille myös kimakan vahtihaukun. Eddie sen sijaan olisi tykännyt kissasta kovasti ja yritti leikkiä sen kanssa. Kissaa ei kuitenkaan kiinnostanut ja hetken koiria katseltuaan sen juoksi takaisin omaan pihaansa.

Eddie yrittää saada kisua leikkimään.
Bono on kasvanut hurjasti. Tänään mitattiin se viivoittimella ja korkeudeksi saatiin 28,5 cm ja painoakin on viisi kiloa. Vasta reilu kuukausi sitten se oli kolmekiloinen pieni pallero ja nyt se alkaa olla hoikkasäärinen teinipoika. Ensimmäinen hammaskin irtosi alhaalta etuhampaista eilen ja tänään oli toinenkin hammas irronnut. Nyt siltä puuttuu keskelä edestä kaksi pientä etuhammasta.

Teinipoika
Ensi viikonloppuna ollaan menossa ensimmäistä kertaa tänä kesänä mökkeilemään ja sitä varten hankittiin pienet pelastusliivit Bonolle. Eddiellä on omat liivit mökillä odottamassa ja niitä se pitää oikein mielellään. Eddie tykkää olla veneessä ja innostuu jo heti liivit nähdessään. Bono ei ainakaan vielä ole ollut ollenkaan tyytyväinen pelastusliivien kanssa, vaan lähinnä kellahtaa selälleen puremaan niitä.