sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Eddie pilkillä

Eddien kanssa käytiin tänään aamupäivällä pilkillä Kirkkonummella. Matka alkoi jo ennen kahdeksaa aamulla, kun ajoimme Otaniemen kautta Hvitträskiin. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta, mutta se ei pienen koiran menoa juuri haitannut. Eddie sinkoili pitkin järven jäätä pilkkireiältä toiselle ja kävi välillä kierimässä lumihangessa. Välipalaksi syötiin nakkeja ja sen jälkeen riitti taas intoa juoksenteluun. Jäällä oli paljon eläinten jälkiä, jäniksiä ja hirven tai peuran jälkiä. Pari isoa tassun jälkeäkin löytyi, mietin olisiko se voinut olla ilveksen jälki vai oliko paikalla vain käynyt todella suuri koira. Muita koiraan viittaavia jälkiä ei kuitenkaan ollut ja ilveksiäkin kai Kirkkonummella jonkin verran on.

Jään päällä, mutta lumikerroksen alla oli paikoitellen jonkin verran vettä, ja vesi jäätyi Eddien tassuihin paakuiksi kiinni. Parin, kolmen tunnin juoksentelun jälkeen paakut alkoivat jo haitata Eddien menoa ja toiseen etutassuun tuli varpaan päälle verinen naarmukin, kun Eddie järsi jäätä irti. Lähdettiin sitten Eddien kanssa autoon lämmittelemään ja sulattelemaan paakkuja, ja tehtiin vielä pieni kävelykierros tietä pitkin ennen kotimatkaa. Kalaa ei muuten meille tullut, Jukan kaveri Fobe sai neljä pientä ahventa, mutta me jäimme ilman iltaruokaa.

Kairaaminen oli kivaa, sille piti ensin vähän haukkua.

Ostettiin Eddielle eilen heijastinliivi, jotta sen erottaisi lumihangesta. Hieno kolmen euron investointi.

Tuleeko kalaa?


 




Lumipallojen perässä juokseminen oli kivaa.


Autossa alkoi jo väsyttää.

Kotimatkalla oli Eddien vuoro pilkkiä. Se nuokkui silmät ummessa istualtaan melkein koko matkan, kun väsytti. Eddiehän ei oikein pidä autoilusta eikä malta nukkua autossa, vaikka miten väsyttäisi.

2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Heh, komeita kuvia. Pitää mennä vielä joskus keväämmällä ja lämpimämmällä ilmalla pilkkimään, kun nyt ei kalaakaan tullut.

Fobe kirjoitti...

Korjaus! Sinttejä tuli kylläkin 8 :)