torstai 23. kesäkuuta 2011

Liian iso Eddie

Eddie on aina ollut iso. Pentuna se oli muistaakseni luovutusiässä veljeksistä suurin. Mielestäni se kuitenkin kasvoi ihan tasaisesti eikä sillä missään vaiheessa ollut sellaista tyypillistä pentuvaihetta, jossa se olisi ollut pelkkiä jalkoja.

Pikkupentuna Ediä luultiin aina samojedin pennuksi, mutta ei se nyt ihan niin suuri sentään ollut. Luultiin sitä joskus pomeranianiksikin, ja villakoiraksi ja bichon friseksi. Niin, ja kerran myös kissaksi.

Eddie noin 8 viikkoa vanhana.

Kun Eddie vähän kasvoi, alkoivat ihmiset usein tunnistaa sen japaninpystykorvaksi. Sitten se kasvoi vähän lisää ja ihmiset alkoivat taas epäillä, että voiko se olla japaninpystykorva, kun se on niin iso.

"Mitä rotua se on?"
"Se on japaninpystykorva."
"Ai jaa, mutta se on niin suuri..? Eikö ne yleensä ole pienempiä?"

Viikin mätsärissä toukokuussa kehän laidalla jotkut kävivät pitkää keskustelua siitä, onko Eddie samojedi (ja jos on, niin miksi se esitetään pienten koirien luokassa?) vai voiko se todella olla japsi. Joku nainen tuli tyttärensä kanssa silittämään Ediä ja luulivat sen olevan samojedinpentu. 9-viikkoisen japsipennun omistaja sanoi myös miettineensä, voiko Eddie olla japsi, kun se oli niin iso. Pennun isä oli kuulemma myös ollut rotuisekseen suuri, mutta ei ollenkaan niin suuri kuin Eddie.

"Minkä rotuinen se on?"
"Japaninpystykorva."
"Ai, mä luulin, että ne on erilaisia kuin tää."
...
"Onko tää todella japaninpystykorva?"
Öö.. ei..? Huijasin, se on oikeesti bokseri.

Muut japsit on aina puolta pienempiä kuin Eddie. Tyttökoirat näyttää ihan minimaalisilta tuon vieressä.


Erikoisnäyttelyssä arvosteluun kirjoitettiin "turhan kookas" oikein kahteen kertaan.

Vaikka onhan se aika suuri. Verratkaa nyt vaikka kultaiseennoutajaan.


Se on jopa isompi kuin poni.


Ihan hyvä Eddie siitä on silti tullut, ei ollenkaan liian suuri Eddieksi.

6 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Täältä löytyy myös liian kookas japsi. Eilen näyttelyssä yksi mies kysyi kahteenkin kertaan että onko tuo samojedi vai japaninpystykorva, ja sillä itsellä kuulemma oli samojedi..

Mukava lukea toisesta isokokoisesta japsista juttuja, ja saada vähän vinkkejä että kelle tuomarille isoa koiraa ei kannata viedä :)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä myös iso japsi, painaa "vain" n.10 kiloo ja on 10 kk ikäinen mutta niin ihana, Tamilan kennelistä kotoisin.Näyttelyissä ei olla käyty mutta velipojat on ja liian kookkaiksi myös haukuttu.Mutta menoo se koko ei todellakaan haittaa, touhut ihan samoja kuin Eddielläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis japsi tuo teidän Eddie. :)
Aika moni nuori japsi alkaa olemaan rodun keskikoon ylittänyt... Mutta sammariksi japsia kyllä monet luulee helposti jo turkin värin vuoksi. Ilmeisesti sammarit ovat vielä tunnetumpia kuin japsit. :D Timinkin kohdalla kuuli joidenkin arvuuttelevan rotua.

Unknown kirjoitti...

Heippa!

Riki taitaa olla isompi japsi kuin teidän Eddie! Säkä n. 42 ja paino 13 kg :D

Komea poika on! Aattelin viedä ehkä näyttelyyn, ihan vain tuomareiden harmiksi...

t. Tuija

Unknown kirjoitti...

meilläkin japsi mutta on hiukan isompi (virallinen mittaus) 43cm ja pidempi karvainen! paino <14>kg. Ja mieletön tapaus sattui meille! Ei vaihdettais kyllä ikinä mihinkään oikean kokoiseen...

Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin japsi joka on isokokoinen (virallinen mittaus) 43cm ja painoa <14>kg. Karva normaalia pidempi.. Luonteeltaan aivan ihana! Tulee toimeen kaikkien kanssa.. Emme vaihtaisi pois!