lauantai 17. marraskuuta 2012

Japsilenkki koirametsässä 17.11.2012

Marraskuun japsilenkille lähdettiin Helsingin koirametsään (entinen Sipoon koirametsä), paikalle tuli tänään meidän lisäksi vain Luna ja Panda.

Eddie odottaa vakavana lenkille lähtöä. Pitäisi taas leikata nuo sen korvakarvat lyhyemmiksi...


Paikalle löydettiin navigaattorin avulla ihan hyvin ja sääkin oli ihan ok, vaikka matkalla satoi aika kovaakin hetken aikaa. Lenkilläkin vähän tihutti ja metsä oli ihan märkä ja kurainen, mutta ei nyt kovin pahasti kastuttu kuitenkaan.


Eddie alkaa olla jo kaveria Pandan ja Lunan kanssa ja innostui taas juoksemaan ja leikkimäänkin.



Muita koiria ei juurikaan tullut vastaan, joten koirat sai taas olla irti koko lenkin ajan. Metsässä oli paljon kaatuneita puita, joiden yli Edikin hyppi hienosti. Tekisi taas mieli mennä sen kanssa jonnekin agilitykurssille pitkästä aikaa.



Koirametsä oli paljon isompi alue kuin kuvittelin ja tosiaan ihan metsä. Mitään valmiita reittejä ei oikein ollut (tai ei ainakaan tiedetty, että olisi), mutta polkuja meni metsässä ristiin rastiin ja niitä käveltiin ja koirat sinkoili ympäriinsä.


Eddie juoksenteli tänään Pandan kanssa paljon. Välillä ne juoksi kahdestaan jonnekin mutkan taakse, mutta pysyivät aika lähellä meitä kuitenkin.




Onnistuttiin myös vähän eksymään metsään, kun niitä viittoja ei ollut missään ja Tiialla ja mulla oli molemmilla niin huono suuntavaisto, ettei tiedetty kyllä välillä yhtään, missä oltiin. Hämäräkin alkoi jo tulla, mutta löydettiin onneksi pienen mutkan kautta takaisin samalle pellolle, mistä lähdettiin!




Lopuksi yritettiin saada vielä yhteiskuva koirista. Se olikin aika hankalaa, aina joku koirista yritti vaivihkaa siirtyä muualle, tai Eddie jonkun tytön takapuolessa kiinni.


Koira oli kyllä aika kurainen lenkin jälkeen, en ollut edes tajunnut ottaa pyyhettä sille mukaan, mutta onneksi autossa on suojapeitto takapenkillä...


Ei kommentteja: