sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Ulkoilupäivä

Tietokoneen hajoamisen ja huollon vuoksi blogin päivittäminen on jäänyt, koska miniläppärille en viitsi ladata kuvia kamerasta.

Käytiin tänään iltapäivällä Pitkäkoskella retkellä hauvelin kanssa. Metsäpolkuja pitkin oli kiva juoksennella ja käytiin Paloheinän pellon reunassakin katselemassa hiihtäjiä. Eddie sinkoili ympärniinsä, vaikka pitikin pitää se hihnassa ja se väsähtikin aika lailla lenkin loppupuolella. Eddien väsyminen ilmenee kahdella eri tavalla, joko se alkaa sinkoilla joka suuntaan ja yrittää lähteä kaiken perään ja haukkuu lenkkeilijät, autot yms, tai sitten se alkaa hidastella, jää pitkäksi aikaa haistelemaan kaikkea ja haluaa mennä kierimään ja piehtaroimaan lumihankeen tai kesällä pitkään heinikkoon.

Päiväunien jälkeen oltiin vielä pitkällä iltakävelyllä Pohjois-Haagassa. Harjoiteltiin kontaktin ottoa kävelyteillä ja samalla vähän näyttelyseisomista. Eddie jää nykyään aika nätisti aina seisomaan, aiemmin perusasento oli aina istuminen. Pitkäperjantaina aloitetaan tämän vuoden näyttelykausi Lahden KV-näyttelyssä, ja täytyy toivoa, että harjoittelusta olisi ollut hyötyä ja Eddie malttaisi oikeasti seisoa paikoillaan, eikä menisi istumaan jatkuvasti.

Iltalenkin jälkeen ruoka maistui pienelle koiralle. Tai ei se nyt niin pieni enää ole. Eddie on aina ollut vähän huono syömään, mutta viime aikoina ruoka on maittanut taas paremmin, ja se on lihonutkin ja muutenkin rotevoitunut. Kaulapanta jäi pieneksi, ja ostin sille viikko sitten olleilta hevosmessuilta uuden, ja valjaitakin piti vähän säätää suuremmiksi. Korkeutta se nyt tuskin on enää pitkään aikaan kasvanut, mutta turkkia on tullut lisää. Varsinkin harjauksen jälkeen se näyttää suorastaan lihavalta, vaikka lihava se nyt ei missään vaiheessa ole ikinä ollut. Hyvä vaan, ettei ole niin laiha rimpula kuin mitä se oli vielä viime vuonna.

Ei kommentteja: