Muutama viikko sitten Eddie sai jostain nirhauman toiseen etutassuunsa varpaiden yläpuolelle ja alkoi nuolla sitä. Karvaa alkoi lähteä ja iho punertui, joten suurempien tuhojen välttämiseksi Eddie sai kaulurin päähänsä muutaman päivän ajaksi, jotta iho pääsisi paranemaan kunnolla.
Yliarvioin Eddien pään koon aika reilusti, joten ensimmäinen kauluri oli vähän turhan suuri. Kauluri masensi kovasti eikä se päässä voinut tehdä muuta kuin kyhjöttää surkean näköisenä, vingahdella ja tuijottaa syyttävästi.
Pienmpi kauluri oli parempi, ei sekään kovin kiva ollut, mutta liikkumaan pääsi paremmin ja vähän jo naurattikin.
Sukkaviritelmääkin koitettiin, mutta jos kotona ei ollut vahtimassa, lähti sukka heti jalasta ja päätyi riepoteltavaksi leluksi.
Pari päivää nuolemisen estoa ja jalan puhdistusta onneksi riitti. Tassun iho parani eikä typerää pönttöä tarvinnut pitää enää kaulassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti