Agilitya

Eddien agilityura alkoi viime vuoden kesällä, kun osallistuttiin koirakoulun järjestämälle pentuagilitykurssille. Kurssi kesti muistaakseni neljä tai viisi kertaa, ja tarkoituksena oli kertoa agilitystä, sen säännöistä ja eri esteistä ja tutustua eri esteisiin ja käydä ne kertaalleen läpi. Varsinaisesti esteitä ei opetettu koirille, vaan näytettiin lähinnä, että katsopas, tässä on hyppyeste, sitä voisi olla kiva hyppiä. Eddie oli kurssilla kaikkia esteitä kohtaan ensin vähän epäluuloinen, niin kuin se oikeastaan aina on ollut ja vaati pentuna pitkään totuttelua mm. erilaisiin portaisiin, mutta kun se kerran pääsi esteen kunnialla läpi, tajusi se, ettei se niin vaikeaa ollutkaan, ja seuraavat kerran meni paljon helpommin. Toisaalta se toimii myös toisinpäin, eli kun joku este ei kerran olekaan kiva, ei se ole kiva myöskään jatkossa, vaan taas täytyy opettaa se este uudestaan.

Viime syksynä saatiin paikka (entisen) opiskelupaikan koirakerhon agilityn alkeisryhmästä, ja siellä ollaan nyt käyty lähes viikoittain. Viime syksy opeteltiin yksittäisiä esteitä ja tänä keväänä olemme keskittyneet esteiden suorittamisen lisäksi ohjaamiseen ja kaikenlaisiin ohjauskuvioihin.

Putket ja hyppyesteet oli pitkään Eddien lemppareita ja se juoksenteli niitä läpi ihan pyytämättäkin. Sitten se jossain vaiheessa kolautti jalkansa esteen rimaan, rima putosi alas, ja sen jälkeen kaikki hypyt olivat pitkään sen mielestä ihan kamalia. Putketkin alkoivat mennä huonommin sen jälkeen, kun aloimme harjoitella pussia. Pussia Eddie ei edelleenkään mene, tosin ei sitä olla harjoiteltukaan pitkään aikaan, mutta putket onneksi sujuu taas ihan hyvin. Hyppyihinkin on tullut paljon parempi hyppytekniikka, kun pitkään hypittiin vaan ihan matalia pikkuesteitä, ja nyt 35 cm menevät aina aivan loistavasti, ja 40 ja 45 cm sujuvat paljon paremmin kuin ennen.

Eddie ei ole kaikista miellyttämisenhaluisin pieni koira, vaan sen motivoinnissa ja oikean palkkauksen löytämisessä on ollut omat vaikeutensa. Se ei myöskään lähtökohtaisesti ole niin innostunut agilitystä, että se itse aina innolla menisi esteitä, vaan se vaatii yleensä, ja etenkin alkuvaiheessa vaati aina, jonkun kannustuksen, jotta se suorittaisi esteet. Se ei ole ahne, joten mikä tahansa ruoka ei palkaksi kelpaa, eikä se välttämättä leluista innostu aina niin paljoa, että lelu olisi tarpeeksi hyvä palkka. Parhaimmaksi palkaksi on nyt osoittautunut nakit ja juusto, mielellään vielä niin, että kun agilitytreenit on iltaisin, niin en anna Eddielle iltaruokaa ollenkaan ja käytän se vain nopeasti ulkona ennen treenejä, jotta sillä olisi virtaa ja intoa juosta. Nakin eteen se nykyään tekee onneksi melkein mitä vain, ja se ja tietty palkintokippo, johon makupalat laitetaan, toimii agilityssä tosi hyvin. Välillä kippo toimii vähän liiankin hyvin ja jos Eddie näkee kipon jossain, se ryntää heti ensimmäisen esteen jälkeen kipolle katsomaan, saisiko se jo palkan, vai täytyykö ihan oikeasti mennä muutkin esteet läpi ennen palkan saamista.

Tänään oltiin taas treeneissä ja Eddie meni pienen radankin oikein hienosti! Omassa ohjauksessa on vielä paljonkin toivomisen varaa, ja ohjausvirheisiin ne radat sitten töksähtävätkin, kun joko en vaan osaa ohjata koiraa oikein tai vahingossa ohjaan sen ihan eri esteelle kuin mihin oli tarkoitus.

Loppuun vielä vuodenvaihteessa Purinalla otettuja kuvia.

Keppejä aloitettiin harjoittelemaan tukiverkkojen avulla.

Koira vähän turhan ylhäällä, pitäisi olla molemmat etutassut maassa...