perjantai 22. huhtikuuta 2011

Erinomainen Eddie

Eilen kävin kotona pesemässä ja puunaamassa pikkukoiran tämän päivän näyttelyä varten. Pesu ja etenkin kuivaus kävikin yllättävän nopeasti edellisiin pesuihin verrattuna. Vaikka Eddie olikin kaamean likainen ja vaahdotimme sen shampoolla kahteen kertaan, pari viikkoa sitten alkanut karvanlähtö oli ohentanut turkkia niin paljon, että turkin föönaaminen kuivaksi kesti vain pienen hetken. Jos turkissa oli vielä pohjavillasta rippeitä jäljellä, lähtivät viimeisetkin karvat pesun ja harjauksen yhteydessä pois. Iho ihan paistaa läpi, kun turkkia vähän haroo ja koko koira on jotenkin kauhean kapea ja ohut...

Tänään oltiin siis Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Kahdesta aiemmasta näyttelystä Eddie on saanut EH:n eli erittäin hyvän. Arvostelut ovat olleet ihan hyviä, mutta karvaa Eddiellä ei aiemmissakaan näyttelyssä juuri ollut, viime kesänä se siis pudotti pohjavillansa ja pentuturkkinsa pois pari viikkoa ennen kesänäyttelyä, ja syksyllä turkki ei ollut vielä ehtinyt kasvaa kunnolla takaisin. Nyt keväällä Eddie oli mielestäni ihan hyvässä turkissa, mutta nyt se tosiaan oheni puoleen karvanlähdön takia. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla, EH oli toiveena, ja lähinnä se, että Eddie malttaisi seistä paikoillaan.

Näyttelyssä oli australialainen tuomari, joka aiemmista näyttelyistä poiketen arvosteli koirat kokonaan pöydällä. Muutama ympyrä, kolmio ja suora piti juosta matoilla (ja joku oli pudottanut keksinpalasia keskelle suoralla olevaa mattoa, jotka Eddie tietysti pysähtyi imuroimaan suuhunsa...), mutta muuten koira seisoi pöydällä muun ajan. Pöydällä seisoskelua ei ihan kovin paljoa olla harjoiteltu Eddien kanssa, mutta yllättävän nätisti se siinäkin seisoi eikä jännittänyt ainakaan kovin paljoa. Juoksentelukin sujui ainakin melkein hyvin keksien syömistä lukuunottamatta, ja tuloksena olikin yllättävästi erinomainen ja lisäksi sertifikaatin arvoinen (ERI, SA)!!

Juuri ennen paras uros -kehää Eddie säikähti jotakin aivan kamalasti, se alkoi läähättää ja täristä ja yritti luikkia tuolien alle piiloon. Se ei ole ikinä missään käyttäytynyt niin, enkä ymmärrä, mikä sille tuli. Se vähän liukastui ja suti paikoillaan liukkaalla lattialla, ja vähän sen jälkeen kuului kovaäänisistä kovaa suhinaa pitkän aikaa, mutta en ole varma, mitä se oikein säikähti niin kovasti. Uroskehässä se ei enää onneksi tärissyt, mutta läähätti edelleen kovasti. Kehän jälkeen se oli kuitenkin taas ihan normaali.

Vähän näyttelymatkassa jäi harmittamaan se, etten löytänyt Eddielle sellaisia uusia vihreitä valjaita ja hihnaa, mitä olin suunnitellut. Luulin, että niitä olisi ollut myynnissä, mutta mitään sinne päinkään olevia ei ollut.

Loppuun vielä Eddien arvostelu. Vaaleista silmistä huomautettiin taas, samoin hoikkuudesta ja lyhyestä turkista. Kippurahännästä mainittiin nyt ensimmäisen kerran. Liikekohtaa en ihan ymmärrä, etujalkojen liikkeiden pitäisi olla jotenkin paremmat, mutta en tiedä, miten.

Lahden kansainvälinen koiranäyttely, 22.4.2011, tuomarina Yvonne Meintjes, Australia
NUK1, ERI, SA

"20 months, lovely overall type. Lovely head and expression. Excellent shape of eyes, could be a bit darker. His pigment is excellent. Well balanced and proportioned. Lovely bone but could have a little more body and coat. Tail could be straighter. Movement could be a little more sound in front."

Ei kommentteja: