tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kevätretkeilyä ja agilitya

Viikonloppuna käytiin koiran kanssa Seurasaaressa kevätretkellä.


Kanadanhanhet olivat myös löytäneet paikalle.


Eddie pääsi taas talven jälkeen kahlaamaan veteen. Se paineli suoraan rantaan ja mereen ja alkoi kauhoa tassullaan vettä. Hanhia ja joutsenia se vähän ihmetteli, mutta ei kuitenkaan yrittänyt lähteä niiden perään.


Meri oli vielä jäässä.


Innostuin viime viikolla tilaamaan Edille kaksi agilityn hyppyestettä, niin päästäisiin taas kokeilemaan, miten agility sujuisi. Esteet saapuivatkin eilen ja niitä oli tietysti heti päästävä kokeilemaan. Lisäksi haettiin varastosta pari vuotta sitten ostamani putki, niin saatiin oikein pieni ratakin aikaiseksi pihalle.


Vanha palkkakuppikin löytyi ja yllätyksekseni Eddie muisti heti, että palkkakupille tulee juosta, vaikka viimeisistä agilitytreeneistä meillä alkaa olla aikaa jo pari vuotta. Eddie muisti palkkakupin niin hyvin, että yritti taas juosta suoraan kupille lähtökäskyn jälkeen eikä olisi mennyt niitä esteitä siinä välissä ollenkaan... Samaahan se teki aina treeneissäkin, joka ikinen kerta sen oli ennen rataa kerran yritettävä juosta suoraan kupille, ja vasta toisella kertaa meni okeasti ne esteetkin.


Aloitettiin yksittäisistä esteistä, ensin vaan yksi hyppy ja palkka. Sitten pelkkä putki ja palkka. Nopeasti tuo taas tajusi kaiken ja pian hyppi esteitä kuin vanha tekijä ja tuntui ihan innostuvankin asiasta.


Pieni este-este-putki-este-este -rata sujui lopulta oikein hyvin, ja vähän alkoi jo harmittaa, etten samalla kertaa tilannut hyppyesteitä enempää, ja rengaskin oisi ollut kiva, ja toinen putki ja ehkä pussi ja ja... No, ehkä me pärjätään noilla hetken aikaa. Jollekin kurssille täytyy kyllä taas mennä jossain vaiheessa, niin itsellekin muistuisi mieleen taas miten koiraa tulee ohjata paremmin.

Ei kommentteja: