lauantai 27. huhtikuuta 2013

Mätsärikausi avattu!

Tämän vuoden mätsärikauden avasimme tänään Viikissä. Oikeastaan jo pari viikkoa sitten kävimme mätsärissä samassa paikassa, mutta silloin päädyimme vain hengaamaan paikalla ja syömään makkaraa, koska ilmoittautumisjonot olivat niin pitkät, etten jaksanut jonottaa ja odottaa tuntikausia omaa vuoroa... Tänään väkeä oli vähemmän paikalla, joten osallistuttiin ihan kilpailuunkin.

Koira seisoo hassusti. Etujalat edessä ja takajalat takana.
Edille paikoillaan oleminen ja odottaminen on aina vaikenta, joten siihen mätsärit on oikein hyvää harjoitusta. Ressukka on aina niin tohkeissaan joka paikassa, joten se ei taaskaan olisi millään malttanut olla aloillaan.


Käveltiin ennen kehien alkua Viikin peltojen ympäri, niin Eddie sai purettua ylimääräisen energiansa. Kärsivällisyys ja keskittymiskyky sillä edelleen on tosiaan se parin sekunnin luokkaa, joten mätsäripaikalla sen pieni pää taas pyöri joka suuntaan ja etenkin tyttökoirat saivat vienoa vingahtelua osakseen.

Vauveli-Eddie. Hieno kaulapuuhka irtosi karvanlähdön myötä, joten Eddie näyttää taas ihan pennulta ja korvatkin jotenkin suhteettoman suurilta...
Kun Eddie kyllästyy, se alkaa haukahdella ja komentaa, että voitaisko nyt tehdä jotain eikä vaan seisoskella. Ihan nätisti se loppujen lopuksi kuitenkin oli ja ennen kehää seisomisharjoittelut meni oikein hyvin ja tyyppi jaksoi jopa seisoa nätisti paikoillaan. Kannatti siis käydä aiemmin tällä viikolla seisoskelemassa näyttelyhihnan kanssa ja juoksemassa ympyrää lähikentällä!

-"Shh, et hauku siinä!" -"No mut jos vähän kuitenkin haukkuisin!"
Kehässäkin Eddie oli yllättävänkin nätisti. Välillä se nyt toki nuuski maata, mutta ravasi kuitenkin eikä pysähdellyt jonkun hajun perään, niin kuin se joskus on tehnyt.


Tuomari oli mukava, kopeloi koko koiran kunnolla läpi ja katsoi hampaat. Eddie seisoi nätisti pöydällä.


Tuloksena punainen nauha, mutta ryhmäkehässä ei sijoitusta enää tullut. Olin kuitenkin oikein tyytyväinen, Eddie malttoi seistä nätisti kehässä ja pysyi aika hyvin paikoillaan seisomassa, vaikka vierellä olikin muita koiria ja muut juoksivat sen ohi. Liikkeetkin sujuivat ihan hyvin, ne ovat olleet se suurin ongelma näyttelyissä, kun ei tuo malta juosta rauhallisesti vaan sinkoaa joka suuntaan. Ehkä pari mätsäriä olisi vielä suunnitelmissa toukokuun aikana ennen virallista koitosta. Seuraavana virallisena näyttelynä meillä on Helsingin KV, johon on ilmoitettu 10 japsia, ja heti seuraavana viikonloppuna japsierkkari.


Punaisten ryhmäkehää

Ei kommentteja: